Onko sinulla tarve ratkaista ongelma, kokeilla uusia toimintamalleja tai kehittää uutta osaamista?
Monissa organisaatioissa on halu kehittää toimintaa, tuotteita tai palveluita asiakkaiden ja sidosryhmien käyttöön. Yleensä tarve on tunnistettu, mutta tarvitaan vielä rahoitus ja hankesuunnitelma.
TKI-hankkeet ovat hyvä mahdollisuus skaalata omat resurssit toiminnan kehittämiseksi. Tarjolla on erilaisille hankkeille sopivia rahoitushakuja ja on tärkeää löytää itselle sopiva toteutusmalli.
Asiantuntijamme ovat kokeneita TKI-projektien tekijöitä. Olemme valmistelleet ja toteuttaneet projekteja laaja-alaisesti eri rahoituslähteitä hyödyntäen. Seuraamme aktiivisesti alueellisia ja valtakunnallisia rahoitushakuja sekä kehittämisen painopisteitä laajan kumppanityöverkostomme kautta.
Tarjoamme kokonaisvaltaista tukea hankevalmistelun ja projektinhallinnan vaiheisiin:
Monialaista osaamista ja vankat verkostot
Olemme toimineet luotettavana hankekumppanina kansallisissa ja kansainvälisisä hankkeissa. Hankkeiden teemat ovat liittyneet esimerkiksi kestävään kaivannaisalaan, vedenkäsittelyyn ja kiertotalouteen. Asiakkuuksien ja hankeyhteistyön kautta käytössämme on vahva pohjoinen verkosto muun muassa kuntien, tutkimus- ja kehittämisorganisaatioiden, yritysten ja toimialayhdistysten kautta.
Avoinna yhteistyölle
Uskomme yhteiseen kehittämiseen ja tarjoamme mielellämme asiantuntemuksemme hankekumppanuuksiin. Kutsumme verkostomme ja sidosryhmämme mukaan rakentamaan vaikuttavaa hankeyhteistyötä.
Valmisteletko kestävän kehityksen hanketta? Ota yhteyttä meihin!
+358 44 230 9531
tuuli.pohjola@feasib.com
+358 44 982 8747
antti.sirkka@feasib.com
Feasib Consulting
Vierimaantie 5
84100 Ylivieska
Feasib Analytics
Kummuntie 8
85560 Nivala
Y-tunnus: 1070074-8
Copyright © All Rights Reserved


